“Elina Wuethrichin ja Olli Hirvasen musiikkia ja tanssitaidetta yhdistävä teos taiteilee siirtymillä. Liike etsii leikkimisellä, kokeiluilla, rauhallisen arvaamattomalla liikahduksella koreografian ja improvisaation sauman. Äänimaailma muuntuu liikkeen tunnelmasta ja muuttaa sitä.

Muusikon ja tanssijan yhteisteoksessa kitaraa ja sitaria soittavan Hirvasenkin pääinstrumentti on keho. Oivaltavan äänen ja liikkeen vuoropuhelun rinnalla teoksen peruskivenä on kahden tanssijan ja kehon kontakti. Teoksen nimen vihjaama leikin teema rajaa teosta ilmavasti. Osat ja siirtymät saavat sen myötä itsenäiset kertomuksensa. Äänen ja tanssitaiteen ilmaisuun kerrostuu vähitellen vaihtuvia tunnelmia.

Wuethrichin liike on vapaata, keho ja katse avoimet. Sitten kitara vaikenee, liike omaksuu sulkeutuneemman sävyn. Leikkiin liittyy tämäkin puoli: vakava keskittyminen, yksityinen, sulkeutunut. Tanssijat kääntävät selkänsä yleisölle ja toisilleen. Leikkisimmissäkin osioissa ilonpito vaihtaa asentonsa synkemmäksi. Liikkeen suunnan saneleva ääni muuttuu käskeväksi. Toinen tanssija jää matkasta, lysähtää keskelle lattiaa. Liikkeeseen rakentuu hierarkian ja vallan teemoja, kun toinen tanssija vuoroin jäljittelee toista, polkee alleen, juoksee taas rinnalla. Muitakin saumoja erottuu. Iloitseva liike pysähtyy äkisti, soitin on autettava käsistä ja tanssijaa keinuteltava kuin lasta. Piirtyy toivottomuuden ja väsymyksen teemoja, jaksanko minä?

Taidemuseon seinältä teosta seuraa oman aikansa lohduttomuuden kuva, Eero Järnefeltin Kaski. Kaksi erilaista teosta sopivat samaan tilaan epätodennäköisen hyvin. Hirvasen taitavasti luomalla äänimaailmalla on suuri osa liikkeen tulkinnassa ja tunnelman siirtymissä. Yhteennivoutuvat äänen ja liikkeen avaruudet synnyttävät toisiaan tukevina koskettavan teoksen. ”

(Sini Herranen, Keskisuomalainen 6.11.2017)